Suuri kiitos vielä OWR poppoolle tälläisen tapahtuman järjestämisestä, meillä oli hurjan hauskaa! <3 //
Yösuunnistus alkakoon! Huudettiin ensimmäisen ratsukon lähdettyä kentältä kohti tämän valitsemaa rastia. Ilta oli jo pimeä, eikä ilman valoa juurikaan eteensä nähnyt. Olin lähdössä suunnistamaan kolmantena, joten minulla oli vielä hetki aikaa suunnitella kierros mahdollisimman taktisesti. Kysymys kuului, minne lähden ensimmäisenä? Pitäisikö lähteä kauimmaiselle rastille, vai luottaa lähellä olevien rastien pitävyyteen? Tiesin Stilesin kestävän haastavatkin maastot ja tämän jaksaminen oli yksi suurimmista valttikorteista tässä pelissä. Päätän lähteä matkaan lähellä olevista rasteista. Ne olivat lähellä toisiaan, joten jos kaikki olisi tyhjiä, minulla olisi vielä (toivottavasti) aikaa lähteä muille rasteille. Kun lähtöni lähestyi, ohjasin rautiaan oriini matkaan luottavaisin mielin. Me pystymme tähän! Ensimmäinen rasti oli myllyn luona. Otin heti napakan tuntuman ja kiidimme ensimmäiselle pisteelle. Matka myllyn luokse oli harvakasvuista metsää, ja pohja tuntui aika varmalta. Tiheämpi metsä ei kuitenkaan turvallisuuden tunnetta enempää pimeään iltaan tuonut. Tuulimyllyn valot valaisevat pimeän mäen, ja lähemmäs saapuessa huomaankin vaaleapäisen miehen nuotion äärellä. Hän ojentaa minulle tehtäväpaperin, jota katson hetken hämilläni. Tehtävänä oli tunnistaa tähtikuvioita. Hah, tämäpä oli helppo tällaiselle preerian mailla asuvalle herralle. Itsevarmuus ja liikamiettiminen alkoi kuitenkin pian rakoilemaan ja aloin tähystämään taivaalle. Täytin vastaukset paperille, joista en enää ollutkaan niin varma ja katsoin Dewniin kysyvästi. Kun Dewn näyttää vihreää valoa jatkaakseni, kaivan taskustani kartan. Seuraavat rastit olisivat edelleen lähellä toisiaan, mutta vaihtoehtoja oli useampi. Päätän suunnata kohti vihreää rastia. Ratsastan alas mäkeä, kohti metsää ja maastoesteitä, maneesin takaa polkua pitkin ja pysähdyn tarkastamaan kartasta missä sitä taas oltiinkaan. Jossain täällä sen rastin on oltava… Etsin rastia ensimmäiseksi pellon ympäristöstä. Mitään ei pellolta kuitenkaan löydy, sillä on aivan liian pimeää, himputti! Kiroan ja laukkaan vielä varmuudeksi saunarakennukselle, ennen kuin lähden pidemmälle pitkin polkua. Saunarakennuksen valot herättävät toivoa rastin löytämisestä. Talon edustalla käveli puita saunaan kantava mies, joka vain nyökkäsi tervehdykseksi. Ei voi olla totta… En löytänyt saunaltakaan mitään, joten jatkoin matkaani kohti pimeyttä. Tuulivoimalat humisivat aavemaisesti pakkasen kiristyessä. Stiles pärskähteli rennosti, kun annoin tämän hetken aikaa kävellä. Pian pimeydessä loisti toisen mökin valot, ja tämän ovelta löytyikin rasti! Kolmas rasti löytyisi jostain päin tuulivoimalaa, joten jatkoimme polkua pitkin alalaaksoon. Ilma oli kylmempi alas laaksoon tullessa, joten lähdimme etenemään laukassa kohti siltaa pysyäksemme lämpiminä. Puro virtasi äänekkäästi sillalle saapuessamme. Ratsastin hetken aikaa puron vartta edestakaisin ja sillan yli. Oli pakko todeta, että kolmatta heijastinta ei löytynyt. Onneksi ilta oli tyyni, ja kuukin valaisi kauniisti alalaakson. Oli aika jatkaa matkaa vaaleanpunaiselle rastille. Hetken matkaa polulta poiketen kohti metsää, löysin seuraavan rastin - suuren kiven päältä. Metsä oli säkkipimeä, ja kylmät väreet valtasivat kehoni jonkun eläimen rääkäistyä kaukaisuudessa. Rautias säpsähti samaa ääntä, ja koin olevan turvallisinta lähteä jatkamaan matkaa turkoosin rastin luokse. Katsoin kartasta suuntaa ja lähdimme taas matkaan. Metsästä poistuttua pääsimme hiekkatielle, jota pitkin lähdimme ravaamaan. Pian näkyviin tulikin taas valoa, ja kaksi muuta kilpailijaa. Vastassa oli tehtävän suoritus. Tehtävän suorituksen jälkeen matka jatkui hiekkatietä pitkin kohti isompaa tietä, jossa olikin jo valoja. Etsimämme rasti oli merkattu kartalle tien viereen. Tätä vastapäätä oli bussipysäkki. Vähän ennen bussipysäkkiä Stiles pelästyy jotakin ja säntää pää kolmantena jalkana eteenpäin pukkiravissa. Olin keikahtaa satulasta, mutta sain kerättyä itseni ja rauhoitettua karkuun sännänneen orin. Päätin jättää rastin ja jatkaa matkaa, sillä se mikä pelästytti oriin, ei taatusti ollut ainakaan mitään turvallista. Katsoin karttaani ja päätin lähteä kauimmaiselle rastille. Vieressä olisi toinenkin rasti, jonka voisi napata samalla reissulla. Tähän väliin oli hyvä sauma kävellä rauhassa ja kerätä taas itseään ja Stilesia juuri tapahtuneen episodin tuomasta shokista ja jännityksestä. Tyyni yö sen kuin jatkui – vain kavioiden kopse ja varusteiden hento natina. Hiljaisuus rauhoitti meidät molemmat, mutta seuraavat rastit olivat taas pimeässä metsässä, johon lähdimme suunnistamaan. Ensimmäinen rasti löytyi suhteellisen helposti, mutta toisen rastin kanssa olikin ongelmia. Päätän jättää etsinnän sikseen, koska pikkuhiljaa pakkanen pääsi kylmäämään ainakin varpaat, sormet ja naaman. Kiirehdin seuraavaksi rannalle etsimään rastia, ja sieltä rantakivikosta se löytyikin. Aallot hakkasivat kiviä voimakkaasti, ja tuuli tuiversi kylmästi vasten kasvoja. Toivottavasti meiltä ei ollut jäänyt mitään rastia kuitenkin löytämättä, sillä viimeinen etsittävä rasti olisi aivan tallin lähellä… Lähdin ratsastamaan mäkeä ylös kohti ranchia, pyöröaitauksen luokse. Tolpan nokkaan oli sytytetty valo, ja tunnelma oli mukava. Tilan tunnelma lämmitti, ja helpotti. Vihdoin suunnistus oli ohitse. Aitauksesta en viimeistä heijastinta löytänyt, mutta hetken metsikössä pyörittyäni, löytyi se yhden puunrungosta. Juuri kun olin kääntämässä Stilesia kohti maneesia, säntäsi toinen, aikaisemminkin nähty ratsukko ohitsemme ja olikin ensimmäinen maaliin ratsastanut. Tulimme ihan muutaman sekunnin heidän jälkeensä – toisena. Vielä oli jäljellä pisteiden laskeminen, joka arvioisi kuka matkaan lähteneistä ratsuista voittaisi koko suunnistuksen. Taputin Stilesia hyvästä suorituksesta.
0 Comments
Leave a Reply. |
Arkisto
October 2021
Kategoriat |