Hidden Hillsissä oli satanut päiväkausia, vuorilta tulviva vesi roiskui jokeen. Kuivan kauden aikana kuivunut joki oli taas elossa ja kasvillisuuskin oli rehahtanut ihan silmissä. Lämpötila oli tippunut kymmenellä asteella mutta ilma pysyi silti trooppisena. Ennusteiden mukaan sade jatkuisi vielä ainakin viikon verran.
Istuin tallihuoneen sohvalla, katselin ulos tarhoille ja yritin parhaani mukaan keksiä edes jotakin tekemistä. Olin jo pyyhkinyt vähäisetkin pölyt varusteista ja rehulaatikoista, eikä lattiakaan ollut kerennyt edellisestä päivästä kovinkaan pölyttymään. Loppuisi jo tämä sade, tokaisin itsekseni. Samalla sekunnilla kuulin, kuinka joku asteli sisään talliin. - Moi Frango! Ajattelinkin että löytäisin sut täältä. Ei näytä tuo sade hellittävän. George asteli tallihuonetta kohti hymysuin, kädessään ruskea pussi. Hän oli selvästi käynyt leipomossa ennen ranchille saapumista. - Ai sä näit vaivaa tulla tänäänkin tänne. Huokaisin mutta hymyilin päälle. Olimme jo muutaman edellisen päivän viettäneet tallilla sisätiloissa, ja tähän mennessä kaikki pienetkin tehtävälistalla roikkuneet tehtävät oltiin tehty. - Kyllähän mäkin olisin yksin pärjännyt kun ei täällä oikein mitää tehtävää enää ole. Heinät on onneks kivempi jakaa yhdessä. George iski silmää ja viittasi minua ulos päin. - Toin muuten juustokakkua. Oli rouva Dempelton kokeillut taas jotain uutta! Vähän piristystä tähän päivään. Mies jatkoi, asetti käsissä kantaneensa pussin pöydälle ja työnsi minulle. Nousin ylös sohvalta ja kurkkasin pussiin. Näytti niin herkulliselta! Nappasin käsiini samantien valmiiksi leikatun palan kakusta. - Kiitos tästä, ihan törkeen hyvää! Voisihan sitä keittää teevettä. Otatko säkin? Sain sanotuksi suu täynnä kakkua. Napsautin keittimen päälle ja istuuduin takaisin sohvalle. - Pitäsikö meidän tänää ottaa hevosia vähän sisälle? Ei ne kuitenkaan tajua tänne tulla vaan seikkailee ties missä pitkin laidunta. Ainakin tarkastetaan että kaikki on ihan kunnossa kaikilla? George kysyi ja istuutui viereeni. - Kuulostaa ihan hyvältä idealta, voishan ne sieltä hakea edes vähän lähemmäs tallia. Mitä nyt aamulla kun vein heiniä nii suurin osa oli laitumen länsipuolella, osa katoksessa mutta osa vaan seiso sateessa. Ainakaa ei hyönteiset kiusaa ja saa vähän virkistystä siitä kauheesta paahteesta! Totesin. George hymähti vastaukseksi ja jatkoi sitten puhelimensa selailua. Tunnelma oli melankolinen, sade ropisi katolla ja ikkunoissa. En muista milloin viimeksi täällä olisi satanut näin paljon. Katselin ympärilleni edelleen tekemistä keksien. Olin suunnitellut jo pidemmän aikaa tallihuoneen saneerausta, mutta en ollut vielä kovin varma ajatuksesta. Pitäisikö sitä alkaa kuitenkin kehittelemään jo tänä syksynä? Kiehuva vesi keskeytti ajatukseni. George ehti jo nousemaan ja laittamaan molemmille kupin vihreää teetä. Hän ojensi kupin minulle ja perässä vielä palan kakkua. George on hieno tallimestari. Hän tuo paljon positiivisuutta ja voimaa ihan jokaiselle ranchilaiselle. Parasta hänen kanssaan on nämä päivät kun olemme vain kaksistaan. Hän tietää tehtävät ja tuntee tilan läpikotaisin. George osaa lukea ihmisiä ja toimii sen mukaisesti. Itse olen kovinkin hiljainen välillä, ja rauhallinen meno on enemmän minun makuuni. Sitä se on kun olemme kaksin. Ei tarvitse jutella tai olla äänessä kokoaika, sen hoitaa Chris ja Noel aina kun he ovat läsnä. Kun olimme hörppineet teemme, lähdimme ulos tallista kohti tarhaa. Nappasin varmuudeksi parit riimunnarut koukuista ja astelin ulos. Vedin takkiani kovemmin kiinni kehoani vasten tuulen puhaltaessa. Ihmettelin miksi hevoset olivat jääneet kauemmas ranchista, eikä tullut laumana tallille. Kaksi tarhaamme olivat yli kilometrin pitkiä molempiin suuntiin, ja portteja aina availtiin sään ja olosuhteiden sekä laumojen mukaan. Tähän mennessä kaikki hevoset olivat tulleet toimeen keskenään, silloin kun tammoilla ei ollut kiima-aikaa. Olin avaamassa laitumen porttia tallin kulmalta kun George kaahasi mönkijän kanssa kohti aitoja.
0 Comments
Leave a Reply. |
Arkisto
October 2021
Kategoriat |